”Eläinlääkärinä ajattelen aina ensisijaisesti lemmikin parasta, sillä koen, että se on minun tärkein tehtäväni. Hoitoa suunniteltaessa on erittäin tärkeää ottaa huomioon omistajan tilanne ja toivomukset ja tehdä hoitosuunnitelma yhdessä.
Toivon, että kun lemmikki tulee omistajansa kanssa meidän eläinklinikallemme, he molemmat tietävät tulleensa paikkaan, jossa heitä kuunnellaan ja autetaan. Toivon, että he luottavat meihin ja siihen, että meidän avustuksellamme jokainen lemmikki tulee saamaan sellaista hoitoa, mikä on yksilöllisesti suunniteltu, tarpeiden ja resurssien mukaisesti.” -Eläinlääkäri Anni Törhönen |
AJANKOHTAISTA JÄMSÄSSÄ
HUISKUHÄNNÄN VIRALLINEN TARKASTUSPÄIVÄ TULEE TAAS, KESKIVIIKKONA 30.11.2022
Pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Sanna Elfving saapuu Jämsän sekä Jyväskylän Huiskuhäntään tekemään virallisia silmätarkastuksia sekä sydänkuunteluita keskiviikkona 20.10.2021! Sannan vierailuajan näet alla. Lisäksi saman päivän aikana mahdollista viralliset röntgenkuvaukset sekä polvitarkastukset Jyväskylän klinikalla klo 9-20. Jämsän klinikalla viralliset röntgenkuvaukset sekä polvitarkastukset klo 9-18.
Eläinklinikka Huiskuhäntä Jämsä: klo 9-12 Eläinklinikka Huiskuhäntä Jyväskylä: klo 13:30-17 AJANVARAUS: Eläinklinikka huiskuhäntä Jämsä p. 0207 307 350 Eläinklinikka huiskuhäntä Jyväskylä p. 0207 345 310 Nettiajanvaraus on joukkotarkastuspäivinä käytössä vain tavallisten vastaanottoaikojen varaamiseen! |
HINNAT:
Virallinen silmätarkastus 80€/koira*
Virallinen sydänkuuntelu 45€/koira*
Virallinen silmätarkastus + sydänkuuntelu 115€/koira*
Virallinen polvitarkastus muun yhteydessä 35€/koira (pelkkä polvitarkastus 55 €)
Virallinen lonkkakuvaus 156 €/koira (yli40kg 181 €)
Virallinen lonkka- ja kyynärkuvaus 176 €/koira (yli40kg 211 €)
lisäkuvat kpl 24 € /kpl
* Hinta sisältää poliklinikkamaksun sekä käytetyt tarvikkeet
Asiakkaiden, lemmikkien ja työntekijöidemme terveys on meille tärkeintä.
Katso tarkemmat toimintaohjeet päivään alta.
TERVETULOA!

TOIMINTAOHJEET PÄIVÄÄN ASIAKKAALLE:
Silmätarkastukseen tulevat:
Sydänkuunteluun tulevat:
Virallisiin rtg kuviin tulevat:
- varaa aika koirallesi puhelimitse Huiskuhännästä
- ota mukaan koiran rekisteripaperit
- yksi omistaja tuo koiran
- saavu klinikalle 20min ennen varattua aikaa
- ilmoittaudu kassalle (kassalla koirasi kirjataan sisään, täytetään silmätarkastuskaavake sekä maksetaan käynti)*
- saat kassalta mukaan koirallesi avaavat silmätipat (vaikutusaika 20min)
- tippojen vaikutusajan (20min) odotat koirasi kanssa ulkona/autossa
- saavu odottamaan ulko-oven läheisyyteen varattuna aikanasi
- lemmikki otetaan tutkimukseen ilman omistajaa, omistajan odottaessa ulkona
- Huomioitavaa: Lemmikin tuojalla tulee olla tiedossa, mitä tutkimuksia halutaan tehtäväksi. Eläinlääkäri ei vastaa tutkimusten oikeellisuudesta, vaan toteuttaa tuojan tilaamat tutkimukset.
Sydänkuunteluun tulevat:
- varaa aika koirallesi puhelimitse Huiskuhännästä
- täytä tutkimuslähete valmiiksi omakoirassa
- ota mukaan koirallesi rekisteripaperit
- yksi omistaja tuo koiran
- ilmoittaudu kassalle (kassalla koirasi kirjataan sisään sekä maksetaan käynti)*

- paasto-ohje: 8h syömättä, 2h juomatta
- ota mukaan koirallesi rekisteripaperit
- yksi omistaja tuo koiran
- ilmoittaudu kassalle (kassalla koirasi kirjataan sisään sekä maksetaan käynti)*
- koiralle annetaan esirauhoite pistoksena, jonka vaikutuksen alettua omistaja odottaa tutkimuksen ajan klinikan ulkopuolella
- Huomioitavaa: Lemmikin tuojalla tulee olla tiedossa, mitä tutkimuksia halutaan tehtäväksi ja missä kuvat halutaan lausuttaviksi. Eläinlääkäri ei vastaa tutkimusten oikeellisuudesta, vaan toteuttaa tuojan tilaamat tutkimukset.
Etävastaanotto
Tarjolla myös etävastaanottoajat ajanvarauksella!
Rekisteröidy ensin käyttäjäksi osoitteessa petsofi.fi Annin Online - vastaanottokäynnin hinta on 39e. Lääkkeitä voidaan määrätä käynnin perusteella lääkelain sallimissa puitteissa eli käytännössä meillä potilassuhteessa oleville. Kotihoito-ohjeita ja kiireellisyysarviointia toki kaikille! Tilanteen vaatiessa teidät ohjataan vastaanottokäynnille (hyvitämme näissä tapauksissa 20e poliklinikkamaksusta). Soita 020 730 7350 varataksesi aika etävastaanottoon! |
Seuraa meitä Facebookissa pysyäksesi ajantasalla!
24/7 nettiajanvarauspalvelun kautta voit varata ajan lääkäriin.
24/7 nettiajanvarauspalvelun kautta voit varata ajan lääkäriin.
Eläinklinikka Huiskuhäntä Jämsä
|
Säterintie 10
42100 Jämsä |
puh. 020 7307 350
|